Kolumni julkaistiin Keskipohjanmaassa 28.6.2025.
Jonkin aikaa sitten näin erään suuren sanomalehden ilmoituksen, jossa kerrottiin mahdollisuudesta tilata hyviä uutisia. Sepä kuulostaa hienolta, ajattelin. Hyvät uutiset ovat nimittäin melko harvassa juuri nyt. Siksi haluan tässä kolumnissa nostaa esiin asian, joka sai onnellisen päätöksen yli kymmenen vuotta kestäneen taistelun jälkeen.
Noin neljätoista vuotta sitten minut nimitettiin ensimmäistä kertaa oikeusministeriksi. Silloin en tiennyt, mitä kaikkea tulisin näkemään ja kokemaan. Kaikkien niiden lainsäädäntötehtävien joukossa, joita minun tuli johtaa, oli myös saamelaiskäräjälain uudistus. Aloin perehtyä asiaan ja tajusin pian, että tehtävä ei tulisi olemaan helppo. Se tulisi vaatimaan paljon vuoropuhelua ja valmiutta etsiä ratkaisuja sekä hallituksen sisällä, että saamelaiskäräjien kanssa.
Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa. Ympäri maailmaa alkuperäiskansat taistelevat oikeuksiensa puolesta, ja saamelaisilla on perustuslaissa turvattu oikeus omaan kieleensä (pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame) sekä kulttuurinsa ja perinteisten elinkeinojensa harjoittamiseen. Heidän itsemääräämisoikeuttaan on myös kunnioitettava YK:n eri sopimusten mukaisella tavalla. Juuri siinä kohdassa Suomen lainsäädäntö on pettänyt. Saamelaiset eivät ole koskaan hyväksyneet vuonna 1995 voimaan tullutta saamelaiskäräjälakia. Tämän vuoksi Suomi on saanut toistuvasti moitteita eri YK-elimiltä siitä, ettemme kunnioita saamelaisten itsemääräämisoikeutta täysimääräisesti. Tämän vuoksi sekä saamelaisille että minulle ja RKP:lle on ollut erittäin tärkeää saada aikaan tarvittava muutos.
Vuonna 2011, uutena ministerinä, en osannut aavistaa, millainen maratonjuoksu tästä tulisi. Siitä tuli vertaansa vailla oleva taistelu, johon liittyi paljon dramatiikkaa kolmen eri hallituksen aikana: Kataisen ja Stubbin hallituksessa, Sanna Marinin hallituksessa ja lopulta Petteri Orpon hallituksessa.
Vuonna 2015 yksimielisesti annettu lakiesitys kaatui, kun hallitusrivit rakoilivat eduskunnassa. Kumpikaan hallituksen suurimmista puolueista, Kokoomus ja SDP, eivät pysyneet esityksen takana. Vuonna 2022 veimme Sanna Marinin hallituksessa lakiesityksen eduskuntaan hallituskumppani Keskustan vastustuksesta huolimatta. Perustuslakivaliokunta päätti äänestyksen jälkeen olla käsittelemättä lakiesitystä, eikä asia edennyt silloinkaan.
Vuoden 2023 hallitusneuvotteluissa minä ja RKP vaadimme, että esitys saamelaiskäräjälaista annettaisiin eduskuntaan saman vuoden loppuun mennessä edellisen hallituksen esityksen mukaisena, eli niin kutsutun Timosen toimikunnan mietinnön pohjalta. Niin myös tehtiin.
Nyt, hieman yli viikko sitten – 11 vuotta sen jälkeen, kun annoin ensimmäisen esitykseni eduskuntaan – pääsimme maaliin. Saimme iloita siitä, että Suomen eduskunta oli viimein onnistunut antamaan vihreää valoa uudelle saamelaiskäräjälaille sellaisessa muodossa, jonka myös saamelaiset itse hyväksyvät.
Ehkä kaikkein epätodennäköisin hallituskoalitio – Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja KD – oli se, joka vei saamelaiskäräjälain maaliin. Maratonjuoksu, johon kuului valtavan monta ja vaikeaa ylämäkeä, satoja työtunteja, unettomia öitä ja jopa pettymyksen kyyneleitä valtiosalissa, kun aiemmat sopimukset eivät pitäneet, päättyi historialliseen työvoittoon. Kova työ tuotti lopulta tulosta. Iloitsen erityisesti saamelaisten puolesta. He ovat saaneet taistella niin paljon tämän lain puolesta. Ja mieleeni tulee: jos olisimme kuunnelleet niitä, jotka puolueen sisällä vaativat, ettei RKP saisi olla hallituksessa, tämä suuri ihmisoikeuskysymys ei olisi vieläkään saanut onnellista loppua. Saamelaisten asioiden edistäminen jatkuu nyt omalta osaltani Euroopan parlamentissa, koska myös täällä alkuperäiskansan ääni on kuultava.
Anna-Maja Henriksson
Europarlamentaarikko (RKP), Renew Europen varapuheenjohtaja
