Ruotsi on maamme toinen virallinen kieli, ja suomenruotsalaiset ovat vähemmistö Suomessa. On maita joissa vähemmistökulttuuria ja - kieltä sorretaan ja pirstotaan, ja maita joissa kielivähemmistön asema on vahva.
Ruotsi on maamme toinen virallinen kieli, ja suomenruotsalaiset ovat vähemmistö Suomessa. On maita joissa vähemmistökulttuuria ja – kieltä sorretaan ja pirstotaan, ja maita joissa kielivähemmistön asema on vahva. Yhteistä on kuitenkin se, että vähemmistöt melkein poikkeuksetta elävät tietyllä maantieteellisellä alueella. Kansainvälisissä sopimuksissa on yleisesti ymmärretty, että vähemmistön elinolosuhteet turvataan parhaiten siten, että se saa olla enemmistö omalla alueellaan. Silloin kun vähemmistö muodostaa vain pienen osan ympäröivästä väestöstä, oikeudet elää ja saada palveluja omalla kielellään yritetään turvata muilla keinoin. Tästä on Suomessa paljon hyviä esimerkkejä ja kokemusta jota viedään maailmalle. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun valtion- tai hallintoalueen raja mielivaltaisesti halkoo vähemmistön maa-alueita, ja vähemmistön kulttuuria ei arvosteta tai jopa hylitään. Meillä on ymmärretty että monikulttuurisuus on hedelmällisempää kuin yksikulttuurisuus.
Suomessa perustuslain pitäisi turvata ruotsinkielisten asema. Viimevuotiset eri hallintoalueiden muutokset kuitenkin osoittavat että vähemmistön tarpeiden turvaamisen peruskäsitteet ovat pahasti hukassa. Esimerkkeinä voidaan mainita tuomiopiirien muutos, joka johti siihen että meillä on jäljellä vain yksi enemmistökieleltään ruotsinkielinen tuomioistuin. Poliisipiirien muutos taas johti siihen että Suomessa ei enää ole olemassa yhtään ainuttakaan ruotsinkielistä poliisilaitosta. Edellä mainitut muutokset vaikuttavat olennaisesti ruotsinkielisten oikeusturvaan. Valitettavasti sama meno jatkuu aluehallintouudistuksessa. Yhä suurempien kokonaisuuksien tavoittelussa vähemmistön tarpeet unohdetaan. Esimerkiksi kaksikielisessä piirissä, jossa enemmistökieli on Suomi, viranomaiset eivät välttämättä enää käytännössä hallitse Ruotsinkieltä, kun viranhaltijan kelpoisuus enää sisältää vaatimuksen tyydyttävästä Ruotsinkielentaidosta aiemman erinomaisen kielitaidon vaatimuksesta. Pidemmällä aikavälillä ruotsinkielisten palvelujen saatavuus vaarantuu. Jos maan enemmistökieli muodostaa alueellisen vähemmistön, seuraukset eivät ole samankaltaisia siitä yksinkertaisesta syystä että koko ympäröivä yhteiskunta ja valtio toimivat enemmistökielen selkärankana. Toki aina on myös turvattava Suomenkieliset palvelut Ruotsinkielisellä alueella.
Nyt ruotsinkielisten viimeisestä etuvartiosta katkotaan jäseniä. Tämän hetkisen aluehallintouudistuksen suunnitelmien mukaisesti Pohjanmaan TE-keskus pilkottaisiin tavalla joka taas murentaa ruotsinkielisten maantieteellisiä asuinalueita. Erikoista on myös se, että muiden TE-keskusten rajoihin ei aluehallintouudistuksessa kajota. Keskustavetoinen ministerityöryhmä on aikeissa liittää Kokkola Oulun aluehallintopiiriin, vaikka elinkeinoelämän ja väestön intressit puhuvat sen puolesta, että Kokkola pysyy Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan nykyisessä aluehallintopiirissä. Jos aie toteutuu, ja Kokkola suuntautuu pohjoiseen, 7 200 ruotsinkielistä, eli 1,6 % väestöstä, hoitaa asioitaan samassa piirissä 440 000 suomenkielisen kanssa. Tätä tulee verrata siihen että tämän päivän TE-keskuksen alueella ruotsinkielisten osuus on 40 % väestöstä, eli n. 96.000 henkeä.
Kielilaissa ja Suomen perustuslaissa todetaan selvästi että hallintoalueiden ja kuntarajojen muutokset on toteutettava niin, että kielten asemaa kunnioitetaan. Lakien henki on se, ettei muodosteta kielisaarekkeita ja että rajat muodostetaan pyrkimyksenä kunnioittaa alueen kieliolosuhteita. Suomi on myös sitoutunut erinäisiin vähemmistöjä suojaaviin sopimuksiin. Euroopan neuvoston alueellisia kieliä ja vähemmistökieliä koskevan peruskirjan tavoitteet ja periaatteet säädetään seuraavasti, ”alueellisen kielen tai vähemmistökielen maantieteellistä aluetta kunnioitetaan sen varmistamiseksi, että olemassa olevat tai uudet hallinnalliset rajat eivät muodosta estettä kyseisen alueellisen kielen tai vähemmistökielen edistämiselle”.
Kaiken edellä esitetyn perusteella on vaikea uskoa että Suomi tulevaisuudessa voi ylpeillä maana, jossa vähemmistökielistä pidetään hyvää huolta. Päinvastoin, on todella aihetta epäillä Suomen aikeita vähemmistökieliensä suhteen. Suomenruotsalaisuus ei ole pelkkä kieli, se on myös kulttuuri. Suomalaisten, jotka edustavat pientä kieltä ja kulttuuria Euroopassa, luulisi ymmärtävän tämän. Olisi suuri menetys jos suomenruotsalaisten vahvin alue vanhan Vaasan lääni, hajotetaan.
Anna-Maja Henriksson
kansanedustaja (r)
Pietarsaari
