Tarvitsemme kansalliset diabetestalkoot!
Ennen vanhaan puhuttiin sokeritaudista. Se oli tauti josta useimmiten vain ikä-ihmiset kärsivät. Jos nuorella tai lapsella oli diabetes, kyseessä oli toinen diabetestyyppi joka oli luonteeltaan erilainen ja johtui muista syistä.
Ennen vanhaan puhuttiin sokeritaudista. Se oli tauti josta useimmiten vain ikä-ihmiset kärsivät. Jos nuorella tai lapsella oli diabetes, kyseessä oli toinen diabetestyyppi joka oli luonteeltaan erilainen ja johtui muista syistä.
Niin oli silloin. Nyt tiedämme, että tilanne on toisin. Se mitä ennen vanhaan kutsuttiin sokeritaudiksi, on nykyään nimeltään 2 tyypin diabetes, ja tänään tämä ei ole sairaus, jota ainoastaan vanhukset sairastavat. Päinvastoin tulee huolestuttavia raportteja, jotka osoittavat, että yhä useampi lapsi ja nuori sairastuu. Olemme tekemisissä elämäntapasairauden kanssa, joka tietysti myös riippuu geneettisistä tekijöistä. Liiasta ruoasta tai yksinkertaisesti vääränlaisesta ruoasta ja varsinkin liikunnan puutteesta on monen osalta loppujen lopuksi kyse.
Kansanterveyslaitoksen arvion mukaan, noin 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta. Puolet heistä ei edes tiedä siitä. Viisisataatuhatta, se on noin 10 % Suomen koko väestöstä. Se on hirvittävän suuri luku.
Politiikassa ja yhteiskuntavaikuttamisessa ylipäätänsä on nähtävä trendit, mihin olemme menossa. On tiedostettava mitkä asiat vaikuttavat mihinkin ja erityisesti on voitava ennustaa, mitä toimenpiteitä tarvitaan poistaaksemme ilmiselvät vaarat ja riskit.
Diabeteksen osalta voi sanoa, että päätöksenteossa nukutaan vielä ruususenunta. Nyt on kuitenkin aika herätä. Tunnemme ongelman ja tiedämme mitkä kärsimykset tämä sairaus voi tuottaa sitä sairastavalle. Tiedämme myös että ellei diabetesta saada aisoihin, se tietää paitsi lisääntyvää henkilökohtaista kärsimystä myös sairaanhoitokustannusten jyrkkää nousua. Meidän on siis toimittava ennaltaehkäisevästi.
On myös niin että maamme kilpailukyky on riippuvainen väestön hyvästä terveydellisestä tilasta. Mitä paremmin voimme, sitä paremmin jaksamme niin työssä kuin kotioloissakin. Ja kun ihminen voi hyvin, syntyy yleensä myös työpaikalla hyvää tulosta. Kun maassamme nyt on syntymässä työvoimapula- osittain se on jo syntynyt – niin on entistäkin tärkeämpää että pidämme huolta niin työssä jaksamisesta kuin väestön yleiskunnosta.
Mitä meidän tulisi tehdä? Meidän on lisättävä tietoisuutta siitä, että voi itse vaikuttaa omaan riskiin sairastua. Niin aikuisia kuin lapsia tulisi kannustaa liikkumaan. Kouluihin meidän tulisi saada enemmän leikkiä ja liikuntaa ja työpaikoille näkyviä panostuksia ”Voi hyvin” konsepteihin. Makeis- ja virvoitusjuoma-automaatit tulisi poistaa kouluista, jos niitä vielä löytyy. Kuntien maankäyttösuunnittelussa tulisi yhteiskuntaa suunnitella siten, että ihmisiä houkutellaan liikkumaan. Pyöräilyreitit, puistot, leikkipuistot ja liikuntaradat, niihin meidän tulisi panostaa. Tarvitsemme kansalliset ”diabetestalkoot”.
Yhteisillä voimilla, oikeilla päätöksillä niin kunta – kuin valtiotasolla, työelämässä ja yksilötasolla sekä oikealla asenteella voimme vielä ennaltaehkäistä sitä diabetespommia, joka muuten odottaa nurkan takana.
Anna-Maja Henriksson
